Stand up -koomikko Antti Syrjä

Arkisto avainsanalle
‘Helsinki’

Alapäälista

sunnuntaina 13. joulukuuta 2009

Keskiviikkona tuli sitten vetäistyä hieman riman alittava setti Rocksissa. Jutuista 10/12 meni reilusti navan alle.

Ei siitä sen enempää, mutta jotain hyvää tässäkin. Totesin jossain vaiheessa settiä, ettei tämä ole minun juttuni. Yleisö jaksoi yllättävän pitkään, mutta jossain vaiheessa alkoi tulla niitä “mistä se näitä repii” -katseita.

Kaikkea pitää kokeilla, vai miten se nyt menikään…

Nollaus

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Lauantaina oli taas yhden kaverin kolmekymppiset Hesassa ja jäin mestoille sunnuntaiksi ja kävin heittämässä setin Ravintola Nollassa. Siellä on Samin vetämä sunnuntaiklubi idealla “joku konkari ja aloittelijat testailee uusia”. Niin, ja tiesinkö minä että siellä testaillaan uusia? En tietenkään. Siinä piti sitten vähän säätää settiä, ottaa väliin uutta ja kertaalleen testattua.

Oli kyllä taas hieman outo yleisö. Eivät lämmenneet kenellekään muulle kuin Samille. Kaikilla tuntui alkuun lähtevän hyvin, mutta sitten se vain kuoli kuin seinään. Eikä seinä edes ollut mikään huono juttu vaan se vaan kuoli totaalisesti. Aina voi kuitenkin oppia jotain, olin tyytyväinen että sain puolilennosta muutettua settiä hieman ja muistin mitä piti.

Uutta vai vanhaa?

torstaina 19. marraskuuta 2009

Tänään tuli sitten se hazardikeikka Helsinkiin. Lähdettiin Tomin kanssa 18:07 junalla, oltiin kasin maissa Hesassa ja ostettiin siinä sitten asemalla paluuliput 22:06 junaan. Rocksissa showtime on 21-23 eli ehtisimme olla puolikkaan paikalla ja molempien pitäisi vetää ekalla puoliskolla. Helpommin mietitty paperilla kuin toteutettu käytännössä… (lisää…)